maanantai 14. toukokuuta 2018

Ranskalaiset miehet sen osaavat



Ranskalaiset miehet osaavat olla 
paitsi aviomiehiä ja isiä, 
myös vaimonsa ystäviä ja rakastajia.

Ranskalaismiehet osaavat kuulemma antaa vaimoilleen sitä, mistä me suomalaisnaiset vain salaa haaveilemme. Ranskalaisten perhe-elämään omakohtaisesti perehtyneen Helena Liikanen-Rengerin kertomus ranskalaisten avio-onnesta tuntuu ensi kuulemalta aika uskomattomalta, mutta kun sitä tarkemmin miettii, niin ehkä se  tosiaan voi olla mahdollista.
 
Parisuhteen vakiintuessa pysyväksi sen ei ehkä välttämättä tarvitsekaan muuttua naisen ja miehen väliseksi huoltosuhteeksi, jossa naisen rooli on huoltaa. 



Aviomiesten "huoltaminen" on tuttua etenkin meille keski-iän ylittäneille naisille. Olemme kasvaneet kulttuurissa, missä miehekäs mies ei pese pyykkiä, siivoa, laita ruokaa eikä kiikuta lapsia. Ja jos nuorempi nykynainen jo osaa pitää puolensa ja vastuut ja tehtävät jaetaan tasan, niin kyllä vain se kumppanin seurasta nauttiminen  katoaa jokapäiväisiin kodin- ja lasten huoltotehtäviin. 

Mutta, miten siis Ranskassa tehdään toisin kuin meillä? Mietitään hetki, mitä Liikanen-Renger kertoo ranskattarien onnesta.

Kuvittele, miltä sinusta tuntuisi, jos

  • suhde mieheesi olisi tärkeämpi kuin suhde lapsiisi,
  • kävisit kerran viikossa miehesi kanssa kahden treffeillä ja jättäisit lapset toisten hoiviin,
  • keskittyisit myös kotona silloin tällöin rentoutumaan yhdessä miehesi kanssa sillä aikaa, kun lapset leikkivät keskenään,
  • keskittyisit kerran päivässä olemaan yhdessä perheesi ja miehesi kanssa – ilman kännyköitä – eikä kukaan saisi sitä hetkeä häiritä,
  • lepäisit riittävästi ja laittautuisit joka päivä nätiksi, jotta miehesi (ja toisten) on kiva katsella sinua ja tuntisit itsesi viehättäväksi,
  • pitäisit huolta omasta hyvinvoinnistasi ja urastasi ja pyytäisit enemmän ulkopuolista apua kodin ja lastenhoitoon = luopuisit uhrautumisesta?
 Miltä tuollainen rooli sinusta kuulostaa? 



Aika mukavalta, eikös? Vaikealtakin. Paljonkin vaikealta minusta.

Vaikea minun on edes kuvitella, 
että olisin voinut lasten ollessa pieniä 
ajatella mieheni olevan minulle lapsiani tärkeämpi. 

Jos siis vertaan sitä, kenestä voisin enemmän erossa olla, niin en suinkaan pienistä lapsistani. Vaikka kun mietin tarkemmin, niin kyse onkin ehkä enemmän suhteiden tärkeydestä kuin saatavilla olemisesta ja huolenpidosta. Mutta silti. Miten äiti voisi korostaa suhdetta mieheensä enemmän kuin lapsiinsa? 
Sitä paitsi, eikö kaikkien perheenjäsenten suhteet toisiinsa ole vähintään yhtä tärkeitä? Tai eikö niitä ainakin pitäisi yhtälailla hoitaa ja vaalia?



Sen verran ”ranskalainen” 
huomaan minäkin kyllä olevani, 
että olen vanhemmiten opetellut luopumaan 
turhasta huolenpidosta ja 
alkanut kuunnella omia tarpeitani. 

Minun on ollut pakkokin muuttua siitä lähtien kun lapset ovat aikuistuneet ja lähteneet maailmalle. He eivät huolehtivaa äitiemoa enää tarvitse. Aikuiset lapset tarvitsevat äidin, joka luottaa lapsiinsa ja näiden pärjäämiseen eikä hössötä.

Mutta samalla kun olen opetellut päästämään irti perinteisestä emon roolistani, olen yrittänyt päästä irti myös huolehtivan aviovaimon roolista, sillä en kerta kaikkiaan jaksa enkä tahdo aina vaan huoltaa ja huolehtia. Ja sitä mukaa kuin minä olen tullut itsekkäämmäksi, on mieheni tullut itsenäisemmäksi. 



Itsensä muuttaminen onkin ainoa keino muuttaa toista ihmistä, mutta sitä en uskonut, että vaikutus olisi ollut niin mullistava. Melkeinpä huomaamatta on aviomiehestäni muotoutunut uusi mies, miesystäväni, ja enemmänkin, hänestä on tullut ystäväni, aviomiesystävä.
Meidän piti vain alkaa katsoa itseämme ja toisiamme uusin silmin, olla läsnä ja kuunnella.  Ja vähän muutakin: pyytää toisiamme treffeille.

Suosittelen kokeilemaan: Jätä silloin tällöin väliin tiskit, pyykit ja imuroinnit, pyydä lapsia keksimään itse tekemisensä ja rojahda sohvalle. Pyydä miehesi viereesi ja kerro hänelle, että tahdot olla hetken vain hänen kanssaan. 

Ja vielä parempi: ota viikko-ohjelmaan aviotreffit ranskalaiseen tapaan. Saatat yllättyä iloisesti. 

Lisäys 15.5. Tästä aiheesta sekä Rengerin kirjasta on kirjoittanut mielenkiintoisen postauksen Turkissa asuva, ulkosuomalainen Petra blogissaan.  Kannattaa vilkaista.


💜💜💜

Oletko sinä elävöittänyt kuihtumisvaarassa ollutta parisuhdettasi? Minkälaisia ratkaisuja olet kokeillut?





4 kommenttia:

  1. Kukaan ei ole korvaamaton, en edes minä. Olen yrittänyt muistaa, joskus huonolla menestyksellä, että lasten koti on vanhempien parisuhde. Meillä mies on myös huolehtija, joten se ehkä on pelastanut pahimmilta karikoilta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista, Kirsti. Hyvä muistutus tuo vanhempien suhteen merkitys myös lapsille.

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun linkkasit blogini ja olipa mielenkiintoista pohdintaa täällä sinun blogissasi, onneksi löysin tänne! Uskoisin tässä vaiheessa ruuhkaista arkea ( työt molemmilla, iso koira ja ekaluokkalainen lapsi) että se tasapainon löytyminen on aina tärkeää. Joskus ei aikaa riitä kaikkeen ja silloin on karsittava jostain mutta ei aina vanhempien yhteisestä ajasta, sillekin on löydyttävä oma hetkensä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommentista, Petra. Ja kiitos kehuista :).

    Etelän naisten äitiysmallit ovat mukavia lämpimiä tuulahduksia tänne pohjoisen perukoille, kun te ulkosuomalaiset äidit rohkaisette meitä suomalaisia ottamaan lastenkasvatuksen vähän rennommin.

    Mielenkiintoinen on sinunkin blogisi, ja kivasti kirjoitat turkkilaisesta arjesta.

    VastaaPoista